3 heinäkuun

Lumikki – absurdi komedia ystävyydestä kesäteatterissa

0  comments

Kolhon kesäteatterissa on Vilppulan harrastajateatterin ja HALO-kollektiivin yhteistuotantona “Lumikki – absurdi komedia” -esitys. Grimmin veljesten kuuluisaan satuun perustuva esitys on tarina ystävyydestä ja yksinjäämisen pelosta.

Halo-kollektiivi on Teatterikorkeakoulun, Tampereen Yliopiston Nätyn sekä Sibelius-akatemian opiskelijoista ja alumneista koostuva ryhmä ammattilaisia ja opiskelijoita.

Teatteriesitys on ainutlaatuisessa järvimaisemassa: teatterilavan takana siintää kaunis järvi ja ympärillä on luonto metsän puineen. Näytelmän aikana maisema ympärilläkin unohtuu uskomattomalla tavalla ja katsoja uppoutuu esitykseen kokien elämyksiä ja tunteita.

Näkymä Kolhon kesäteatterin katsomosta

Vanhaa ja uutta suloisessa sekamelskassa

Lumikki-esityksessä on mieltä kirvoittavasti sekoitettu klassikkosadun vanhoja piirteitä nyky-yhteiskunnan ilmiöihin. Ilkeä kuningatar käskee hovimetsästäjän tappaa Lumikin, koska ei voi sietää itseään kauniimpaa, älykkäämpää ja ystävällisempää ihmistä. Alkuperäisen sadun mukaisesti hovimetsästäjä ei henno kuitenkaan murhata Lumikkia ja tämä pakenee metsän siimekseen.

Esityksessä metsässä asuu monenlaista väkeä: kulkurina vaeltava laulava sika, eläinten oikeuksia puolustava pelituomari sekä puhuva hirvi. Katsojan arvailtavaksi jää, miksi yhteisö asuu metsässä, mutta ehkä se heijastaa yhteisöllisyyttä sekä kapinointia.

Esitys tuo sivujuonteena esiin kuinka eri näkökulmista katsottuna asiat näyttävät ihan erilaisilta eikä oikeaa tai väärää välttämättä ole.

Nykyaikainen tuomarin asu, vanhanaikainen puku, moderni kuningatar – uutta ja vanhaa sulassa sovussa

Komediaa ja parodiaa

Hetkittäin näytelmässä piikitellään hyvällä maulla ja huumorilla höystettynä nyky-yhteiskunnan ilmiöitä. Pelituomari muistuttaa, että oikeudessa tuomariksi sopii vaikka pelituomari, koska kyllähän kansa osaa tuomita. Mielessä vilahtaa, kuinka paljon todellisuudessa arvostellaan asiantuntijoiden, konsulttien, pelituomareiden, terveydenhoitoammattilaisten ja kymmenien muiden työtä ja osaamista.

Eläintenoikeuksien puolustaminen saa absurdeja piirteitä, joille on pakko nauraa. Onko eläimen henki maapallolle vähemmän arvokas kuin ihmisen henki? Entä olisiko parempi antaa monen ihmisen kuolla, jotta maapallon hiilijalanjälki pienenee? Mikä rooli on oikeudenmukaisuudella tai omatunnolla?

Musiikki on HALO-kollektiivin tuottamaa. Hetkittäin lauletaan Disneyn Lumikki-versiosta tuttua “ain laulain työtäs tee” -sävelmää, mutta joku metsän asukkaista katkaisee sen muistuttaen joka kerran tekijänoikeuksista.

Ensiapukouluttajana Lumikkia katsomassa

Ilkeä kuningatar saa hovinsa noudattamaan tahtoaan ja hallitsee uhkauksilla ja pelolla. Todellisuutta heijastaen hoviväki toimii kuten alistettu ihminen toimii: juonii kuningattaren selän takana uskaltamatta nousta alistajaansa vastaan.

Kohtauksissa on erinomaisesti näytelty elimistön toimintaa eri tunnetiloissa. Madam Bombas unohtaa tärkeän tiedon myrkyllisestä omenasta, jolloin yleisöön asti kantautuu hengityksen nopeutuminen. Madam Bombas kykenee rauhoittamaan onneksi itse itsensä, muuten olisi tarvittu mielenterveyden ensiapua paniikkikohtauksen hillitsemiseksi.

Kuningatar myrkyttää Lumikin, joka vajoaa elottomana kuningattaren edessä. Hieno kohtaus, jossa Lumikki todellakin on reagoimaton ja kuningatar toteaa elottomuuden juuri oikealla tavalla kokeilemalla kämmenellä hengitystä. Entisaikojen tapaan kuningatar kokeilee pulssinkin, kuten tehtiin vielä viime vuosituhannen loppupuolellakin ensiaputoimena.

Lumikki ja metsän asukkaita

Loppukohtauksessa tulee esille, että Lumikki ei kuollut myrkkyyn, vaan hänellä olikin omenanpala takertunut kurkkuun. Lumikin pelastaa ystävä lopulta kesäteatterin näytelmään sopivalla tavalla. Jos haluat oppia, miten pelastat ystäväsi todellisessa tilanteessa, suosittelen teatteriesityksen sijaan ensiapukurssia.

Yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä

Ohjaaja Asko Halonen on kirjoittanut teatterin olevan yhteisöllisyyden taidetta, jolla on erityinen kyky tuoda ihmiset yhteen. Vilppulan harrastajateatterilla on ollut muutamia hiljaisia vuosia; nyt 30-vuotisjuhlana on mahtava kesäteatteriesitys, joka on syntynyt yhteisöllisyydellä ja ystävyydellä.

Hetki, jolloin kaikki paikalla olevat jakavat sen yhteisen leikin, jossa kaikki on mahdollista.

Asko halonen, ohjaaja

Ystävyys on näytelmässä tärkeä elementti: se antaa turvaa ja voimia kuningattaren ilkeyden sietämiseksi. Lumikki pelastetaan ystävyyden avulla ja yhteisöllisyys saa lopussa voimaa.

Vilppulan harrastajateatteri ja HALO-kollektiivi ovat onnistuneet erinomaisesti käsikirjoituksessa sekä esityksessä kokonaisuudessaan. Esitystä on vaikuttava, omalla tavallaan. Asko Halonen osuu oikeaan näytelmän käsilehdessä olevassa kirjoituksessaan: esitys on jakamisen hetki. Metsän asukkaan laulaessa kantautui korviini yleisöstä pienen katsojan ääni: “tekijänoikeus”.

Lumikki ja naamioituina ystävä ja vihollinen.

Lumikin viimeinen esitys on sunnuntaina 4.7.2021. Toivottavasti Vilppulan harrastajateatterissa viriää jatkoa ensi vuonna. Kolhon kylä on kesäteatterillaan vahva osa Taidekaupungin taidetta ja lisää tärkeää yhteisöllisyyttä kaupungissamme. Toivottavasti 2022 seuraa jatkoa Vilppulan harrastajateatterin esityksille ja saamme jälleen nauttia Kolhon kesäteatterissa antoisista esityksistä.


Tags

Kolho, taide, teatteri


You may also like

Helppo pipo-ohje ilmaiseksi

Helppo pipo-ohje ilmaiseksi
{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

Subscribe to our newsletter now!

>